Esittelyssä: Kutsuva lapsiperheen koti – Älvsbytalo – Talosanomat

ASUKKAAT: Äiti, isä ja kolme lasta 5v, 3v ja 11 kk sekä Milli-koira KOTI: Älvsbytalon Suometar 133m2, pohjakuva artikkelin lopussa.…
1 Min Read 0 136

ASUKKAAT: Äiti, isä ja kolme lasta 5v, 3v ja 11 kk sekä Milli-koira

KOTI: Älvsbytalon Suometar 133m2, pohjakuva artikkelin lopussa.

Iloinen perhe on minua sateisena päivänä vastassa täällä Pirkanmaalla, kun saavun taivaansinisen talon ovelle. Perheen koti on muutaman vuoden ikäinen Älvsbytalon Suometar, jossa asuu vanhempien lisäksi kolme lasta, sekä suloinen karvapallero pieni pentukoira Milli.

Haave omasta kodista muodostui samoihin aikoihin kun perheen esikoinen syntyi.

-Aloimme kaivata lisää tilaa ja omaa pihaa. Tässä vaiheessa etsiskelimme jo aktiivisesti eri talotoimittajia. Useamman toimittajan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen päädyimme Älvsbytaloon muun muassa hinnan ja tekotavan vuoksi. Tykkäämme ajatuksesta, että koko talo on tehty lähes valmiiksi kuivassa hallissa, eikä sään armoilla. Muita valintaan vaikuttavia tekijöitä oli meille juuri sopivan talomallin löytyminen ja selkeä toimitus, josta hinnan näki heti kättelyssä.

Talon takapihan puutarhaan on perhe rakentanut vesikaivon kuin suoraan satumaasta! Isolla suojaisella terassilla kelpaa viettää kesäpäiviä.

Perheen yhteistyö talovalmistajan kanssa oli sujuvaa. Älvsbytalo otti rakentamisesta vastuun heti maatöiden jälkeen.

– Eniten meitä yllätti vauhti, jolla talo nousi tontille. Älvsbytalo vastasi alakerran toteutuksesta täysin valmiiksi, yläkertaan perhe kilpailutti tekijät. Yläkerta valmistui kolmen kuukauden päästä siitä, kun Älvsbytalon miehet olivat saaneet alakerran valmiiksi. Alakerran osalta tarvikkeet ja sisustusmateriaalit ovat siis Älvsbytalon valikoimista.

-Yläkertaan etsimme tyyliin sopivat tarvikkeet rautakaupoista, kertoo perhe.

Nimenomaan Suometar-malli tuntui perheestä sopivalle. Pohjaratkaisussa neliöt on hyödynnetty tehokkaasti, eikä hukkatiloja ole. Laadukas poistoilmalämpöpumppu on myös osoittautunut hyväksi ja energiatehokkaaksi ratkaisuksi. Pihalle rakennettiin myös autotalli ja talon tyyliin sopiva leikkimökki.

Kodin sisustustyyli on romanttinen pienillä moderneilla mausteilla. Perheen äiti on innokas sisustaja ja ehtii perheen pyörittämisen ohella pitää vielä Ihania aarteita- blogiaan!

– Vaihtelen sisustusjuttuja aika usein, joka joulu meillä näyttää ihan erilaiselta! Keittiön osalta teimme ratkaisun, että otimme Älvsbytalon tarjoaman keittiön, mutta myimme sen pois Tori.fi:ssä, sillä haimme tyyliltään toisenlaista kokonaisuutta. Lopullinen keittiö on Pirkanmaan keittiökalustetukusta. Myös mustat kodinkoneet ostimme itse kodinkoneliikkeestä.

Ihan kohta saadaan prinsessakakkua! Perhe on nikkaroinut alusta loppuun myös keittiön ruokapöydän.

Koti tuntuu tosiaan neliöitään isommalta, avaran olohuone-keittiön lisäksi alakerrassa sijaitsee myös lasten leikkihuone, kodinhoitohuone ja saunatilat. -Kodinhoitohuonetta muutimme vähän tehokkaammaksi jälkikäteen. Siirsimme pesutornista koneet vierekkäin, jolloin saimme tarpeellistä työtasoa. Olemme olleet todella tyytyväisiä myös alakerran lastenhuoneeseen, jonne saimme mahtumaan meille tärkeän, tilavan hoitopöydän. Tykkäämme siitä, että pienimmän kaikki tarvikkeet mahtuvat lelujen lisäksi huoneeseen.

Alakerran leikihuone on arjen sujuvuuden kannalta loistava ratkaisu!

Yläkerrassa taas sijaitsevat perheen makuuhuoneet. Yläkertaan käsistään kätevät vanhemmat nikkaroivat rakennusylijäämästä prinsessalle ja prinssille omat leikkisopet lastenhuoneeseen. – Kokoajan pitää olla erilaisia projekteja, ne pitävät virkeänä. Tykkään itse ommella ja tehdä monenlaisia DIY-projekteja kertoo perheen äiti.

Perheelle erityisen rakkaita ovat kehystetyt valokuvat, joita kodista löytyy runsaasti. -Kuvat ovat paitsi rakkaita muistoja, myös yksilöllisiä sisustusesineitä, joita ihan samanlaisia ei löydy mistään muualta! 

Täällä nukkuvat esikoinen ja keskimmäinen Taitava perheenäiti on rakentanut nukkekodin alusta loppuun itse! Aulatilasta avautuvat pariovet työhuoneeseen. Vanhempien makuuhuoneen tunnelma on pehmeä ja ylellinen. Sängynpäädyn on perhe itse rakentanut! Perhe rakensi itse myös makuuhuoneen kaapit lastulevystä ja peitelistoista! Osa piipusta jätettiin esiin ja rappaamisen sijaan ainoastaan maalattiin valkoiseksi.

Yläkerran kylpyhuoneessa pääsee sujahtamaan lämpimään kylpyyn. Tehokkaasti käytetyt neliöt mahdollistavat tilavan kylppärin myös yläkertaan.

Vaaleat puuteriset sävyt tekevät

koko yläkerrasta rauhallisen ja pehmeän,

juuri oikeanlainen tunnelma hyville unille!

Perheen vinkki tuleville rakentajille kuuluu seuraavasti: Kannattaa asua hetki ennen kuin tekee suuria sisustuspäätöksiä ja kaiken ei tarvitse olla heti valmista tai lopullista!

Talovalmistaja: Älvsbytalo

Runkomateriaali: Tehdasvalmisteinen elementti

Vesikatto: Pelti

Lattiat: Laminaatti, alakerta Älvsbytalon valikoimista, yläkerta K-rauta

Laatat: Kodin Terra

Kalusteet: Pirkanmaan keittiökalustetukku 

Takka: Linnatulen Aino

Jäikö kysyttävää? Kysy rohkeasti, vastaamme mielellämme!

Yhteistyössä:

logo-7275382

Danielle Gordon