Meillä talo täyttyy muuttolaatikoista. Laatikoita täytellessäni on mieleen hiipinyt aimo annos haikeutta. Huomaan pakkaavani laatikoihin tavaroiden lisäksi tähän kotiin liittyviä tärkeitä muistoja. Luopuminen omasta kodista, vaikkakin tutuille ihmisille, on haikea juttu. Olen onnellinen, että blogia varten on tullut kuvattua niin paljon kotikuvia, joita on ihana katsella sitten vuosienkin päästä.
Olen samalla pohtinut sitä, mikä oikeastaan muuttaa talon kodiksi. Se tapahtuu mystisesti siinä vaiheessa, kun on ehtinyt totutella uuteen kotiin muutamia viikkoja tai kuukausiakin. Kotiin muotoutuu arkisia lempinäkymiä ja reitin vessaan osaa pimeässäkin puikkelehtia törmäämättä seiniin, tolppiin tai hyllynkulmiin. Näistä ajatuksista on muuten poikinut työnimi myös uudelle projektille, sen saatte kuulla vähän myöhemmin.
Rouhea ruukku Plantagen
Rakastan tarinoita, uusia alkuja ja seikkailuntuntua. Kaikkea sitä tunnen liittyvän uuteen tulevaan projektiin. Toki tuhansien työtuntien lisäksi! Tämä koti on palvellut meitä hienosti ja kohdellut kauniisti. Toivottavasti näin käy uudessakin. Ja näin uskon, onhan koti eniten sitä, mitä ei tarvitse pakata muuttolaatikoihin. Näitä lempi-ihmisiä nimittäin.
Milloin sinä olet viimeksi muuttanut? Muistatko sen haikeuden?
Niissä tunnelmissa nyt,
XXX Jenni
