Jyväskylässä järjestetään tuttuun tapaan rakennusmessut 18.-20.3. Olemme vierailleet messuilla lähes joka vuosi viimeisen kymmenen vuoden ajan, myös sellaisina vuosina siis, kun emme ole olleet rakentajia. Olemme kierrelleet messuja silloin, kun vasta haaveilimme ensimmäisestä omasta kodista, kävimmepä tässä kahden projektin välissäkin vähän haistelemassa messutuulia ja tänä vuonna olemme jälleen rakentajan roolissa menossa messuilemaan!
Mieheni kiertää messuilla tarkkaan rakennustekniikkaan liittyvät osastot, kun oma mielenkiintoni kohdistuu erityisesti sisustamiseen, pintamateriaaleihin ja puutarhaan. Meille ajankohtaisia ovat nyt myös kaikki rakentamiseen liittyvät hankinnat. Edellisen projektin aikaan hyödynsimme erilaisia messutarjouksia, sama on tavoitteena nytkin. Messuilla on esillä uusimmat mallit niin keskuspölyimureista, ilmastointikoneista, kuin takoista ja kodinkoneistakin.
Lisäksi itseäni kiinnostaa erityisesti messujen tarjoama piha& puutarha-osasto. Ajattelin etsiä messujen pihaan keskittyviltä osastoilta ainakin kontakteja pihasuunnittelijoihin! Myös erilaiset tuoreet ideat pihaan ja puutarhaan liittyen kiinnostavat kovasti.
Olen kiertänyt mielenkiinnolla aina myös messujen sisustamiseen liittyvät osastot. Nyt ajattelin etsiä tietoja erilaisista pintamateriaaleista. Toivon pääseväni juttusille ainakin mikrobetonilattioita tarjoavien yritysten edustajien kanssa. Lisäksi haluan haastatella muitakin lattiavalmistajia ja ennen kaikkea haluan päästä näkemään nyt erilaisia pintamateriaaleja yhtä aikaa esillä!
Onko sinulla tarkoitus vierailla messuilla? Jos on, pysyhän linjoilla, arvon nimittäin ensi viikolla nipun messulippuja teillekin!
Reipasta torstaita toivotellen,
Jenni
P.S. Täältä löydät messujen omat Facebook-sivut!
Yhteistyössä:
