Nyt se sitten on virallisesti todistettu, että tässä talossa asuu henkisesti reilusti keski-iän ylittänyt pariskunta. (Joka ei tietenkään ole paha juttu, tosiasia vain) Olemme nimittäin juuri viettäneet vuoden parhaan viikonlopun kaksin kotona. Lapset lähtivät hoitoon ja me tuumailimme että mitäkäs sitä, ja minnekkä kauas. Mutta jompi kumpi sen sitten sanoi ääneen, että ei minnekään.
Luvassa on hehkutusta, joten kannattaa ehkä lopettaa lukeminen tässä vaiheessa, jos tämä tyylilaji ei istu sinun viikonloppuusi. Haluan antaa nyt muutaman pisteen kotilomailulle. Vaivalla ja työllä olemme rakentaneet perheellemme kodin, josta meidän muka sitten pitäisi päästä vapaahetkinämme kauksi pois. Ja tiedän muuten, että joku siellä nyt mutisee, että kuka ihmeessä sinne pyykkivuorten sekaan jaksaa jäädä, mutta koittakaapa ennen kuin tyrmäätte idean.
Kevätsipuli, mozzarella, tomaatti, öljy, mustapippuri. Mitä sitä kikkailemaan kun yksinkertainen on parasta. 
Vai missä muualla voi syödä näin, jalat pöydällä? Ja hotellissa ei muuten kehtaa käydä hakemassa kolmatta annosta ihanaa pähkinäistä mysliä. Eikä voi myöskään mennä kesken brunssin sohvalle oikaisemaan. Tai siis ei ainakaan tähän mennessä ole tohtinut mennä.
Me raivasimme tilan sohvalle, nukuimme pitkään, laitoimme ruokaa, söimme hyvin (sohvalla, älkää kertoko lapsille)ja ulkoilimme hartaudella. Niin ja kävimmehän me rautakaupassakin ja ruokakaupassa. Nukkumaan menimme tietenkin hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Aamulla kipaisimme sitten reippaina aamulenkille, ennen aamupalaa tietenkin. (Joko uskotte, +60v?).
Tämä kuuluu ehdottomasti viikonlopun lööv-osuuteen. Oma jukeboksi.
