Kevätpäivä! – Talosanomat

Tämä päivä on ollut touhua täynnä. Allekirjoittaneen posket punoittavat iltapäivän pihatöiden jäljiltä. Kalenteri on ollut jo useamman viikon täyteen buukattu ja…

Kevättä ja kylvötöitä – Talosanomat

Takana rentouttava aurinkoinen viikonloppu ja edessä kaikenaikaa todellisemmaksi käyvä kevät. Mielessä on kovasti ollut siis lumen alta paljastuva pihamaa. Joko teillä puutarhahaaveet…

Ajatuksia bloggaamisesta ja mieluisia vieraita! – Talosanomat

Olen aika vähän kirjoittanut siitä, miksi ylipäänsä bloggaan vielä Talosanomissa tasaisesti päivittyvien kotitarinoiden lisäksi. Ehkäpä siihen ei yksiselitteistä vastausta olekaan, mutta…

Siivousta ja sadettajaa! – Talosanomat

Heittäydyin reippaaksi ja siivosin jo varsin huolettomaan kesäkuntoon päässeen kodin taas hetkeksi kuosiinsa. Vaikka se ei kesällä olekaan niin justiinsa,…

Piristystä liitutaulutussilla – Talosanomat

Joko te olette tutustuneet liitutaulutussiin? Tilasin itselleni jo toisen, niin kiva sillä on taiteilla seinälle aina jotakin uutta piristystä. Tussi…

Kesää odotellessa.. – Talosanomat

..ulos katsoessa voi todeta, että hetken aikaa vielä saakin odotella. Tänään on iskenyt ihan kamala kesäikävä. Ehkäpä osansa on noilla…

Lomakuulumisia! – Talosanomat

Lähes viikon mittainen täydellinen irtiotto omasta arjesta teki niin hyvää ja nyt on niin kiva olla linjoilla taas! Lomakohteenamme oli…

Sisustuksen kolme suurta – Talosanomat

Jokaisella sisustuksesta kiinnostuneella taita olla pääteemoja joita haluaa omassa sisustamisessaan noudattaa. Niitä juttuja, jotka ehdottomasti halua omasta kodistaan löytyvän, tai…

Kevätkiireitä! – Talosanomat

Iskeekö se teihin koskaan keväisin? Se sellainen ÄÄÄK-fiilis, kun tuntuu, että ei ehdi millään tehdä kaikkea sitä kivaa ja tärkeää…

Esittelyssä: Ajaton Kivitalokoti – Lammi-Kivitalot – Talosanomat

ASUKKAAT Viisihenkinen perhe. Äiti, Isä ja kolme lasta 13v, 11v ja 9v KOTI Lammi-Kivitalojen toimittama kolmen kerroksen koti 270m2. Onneksi kutsutaan…